Tuossa tuli kysymyksiä avun hausta, ja kommenttia urheilusta ja rakkaudesta.

 

Seiskaluokalla kaverini passitti minut kouluterveydenhoitajan kautta psykologille, jossa kävin puolisen vuotta. Tällaisia pieniä jaksoja kävin yläasteen ajan, sillä en okenut saavani niistä apua. Tuolloin minulla oli paljon ongelmia kaveripiirissä, perheessä ja harrastuksissa. Harrastin joukkuelajia 8 vuotta, se oli pakotieni kaikkeen. Valmentaja (isäni) piti minua silmätikkuna, itkin harjoitukset ja hausin lopettaa. Sain kuitenkin uutta intoa, koska urheilu oli ainoa pakotie oikeasta maailmasta. Siellä sain purettua ahdistukseni ja turhautumisen. Kutenkin loukkaannuin, ensin hermoratavaurio olkapäihin, jonka vuoksi en kahteen vuoteen voinut pelata. Se oli kuin isku vasten kasvoja, koska olin aina ollut hyvä siinä mitä tein. Tauon jälkeen päätin kokeilla uudestaan, ja satutin nilkkani. Se leikattiin kahdesti, enkä vieläkään voi juosta enkä hyppiä, joten urheilu jäi siihen. Nyt olisi tavoitteena pikkuhiljaa alkaa tekemään jotain, käydä salilla tmv, johon purkaa oloa.

Ammattikoulussa jatkoin psykologikäyntejä, en tullut toimeen psykologini kanssa, joka itse itki istuntojemme aikana, sain diagnoosin "määrittelemätön masennus" johon sain Mirtatzapiinit. Annosta piti nostaa tiuhaa tahtia, koska toleranssi nousi niin nopeasti. Päätin lopettaa ne sivuoireiden takia.

Kävin välissä pariin kertaan pahan olon, ahdistuksen ja uniongelmien takia taas psykologilla. Unihäiriöistä olen siis kärsinyt tuosta yläasteesta asti. Tälläkertaa kävin lääkäripsykologin juttusilla, joka antoi diagnoosiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö, sekajaksoinen. Olin toisinaan maaninen, äkäinen enkä ajatellut tekojeni seurauksia, toisinaan vaan hautauduin sängyn pohjalle. Sain yhdet lääkkeet tasoittamaan mielialaa, toiset hallitsemaan maniaa, kolmannet estämään masennusta, neljänneksi unilääkkeet ja viidenneksi lääkkeet, jotka helpottaisivat näiden sivuoireita. Näiden sivuvaikutukset olivat hirveitä, jouduin rumppaamaan lääkkeideni kanssa kauheasti, kun minusta tuli ärtynyt ja itkuisa, pillahdin itkuun pienestäkin asiasta. Sivuoireita oli mm. yöllä hengen haukkominen, suun kuivuminen, sydämen tykytykset ym, samoihin aikoihin alkoi tämä luulotauti oireilla.

Koitin käydä luulotautini takia psykologilla viime talvena, mutta tämäkin keskittyi pelkästään uniongelmaani. Se alkaa olla jo takanapäin, mutta ei mitään muutosta, vaikka monesti sanoin, että tämä luulotauti on se ongelma, miksi olen täällä. Koitti tyrkyttää kokoajan lääkkeitä, joita en uskalla enää syödä, peläten sivuvaikutuksia.

 

Rakasta rintani ruhjeille.. Eli mitä tällä saralla, siltä osin asiat eivät nykyisin voisi olla paremmin. Katkaisin edit. kahden vuoden seurustelusuhteeni marraskuussa ja murruin tästä täysin. Luulotauti senkuin paheni, sillä tämä mieheni oli ainoa turvani äitini lisäksi, en kuitenkaan saanut äidiltäni turvaa aina iltaisin, viereen vahtimaan. Tuolloin koin toisen psykosomaattisen ilmiön, sillä masennus muuttui hallitsemattomaksi juomiseksi ja ruokahaluttomuudeksi. Kuukaudenpäivät join neljästi viikossa ja söin jokatoinen päivä, silloinkin perunan/kanansiiven päivässä. Paino tippui 3kk aikana 19kg, vaikka en tuolloinkaan ylipainoinen ollut. Tietenkin tämä pisti joka juomiskerta oksentamaan, eikä tehnyt ruumiille muutenkaan hyvää. Saimme kumpikin aikaa hengittää, ja olemme taas jatkaneet seurustelua jokusen kuukauden. En voisi kuvitella kenenkään muun miehen jaksavan minua niin hyvin. Keskellä yötäkin tämä jaksaa olla kanssani hereillä, tukea ja pyyhkiä kyyneleet. En voisi olla tästä enempää kiitollinen, en vaan osaa sanoa sitä tarpeeksi usein, tuskin koskaan.. Eron aikana opin arvostamaan tätäkin pientäsuurta asiaa aivan eri tavalla. Että kiitoksia vaan, jos nyt satuit tämän lukaisemaan :)

Tulipas taas kauhea romaani.. Vettä sataa ja kaikkia vituttaa. Taas.Päivällä olin itkuinen ja surullinen, nyt olotila aika normaali. Tänään kerennyt stressaamaan jo rintakivuista, pikkurillien puutumisesta, poskipäiden tunnottomuudesta ja hengittämisestä.. Toivotaan että se olisi tarpeeksi tälle päivälle.

 

 

 

Miten sä mua kestätkään?

Vaikka mä oon vetänyt pään täyteen humalaa,
Silti sinä haluat tulla mun luo.
Oon hokenut vaan, tää lapsi sekoaa.
Vaikka mä oon vetänyt pään täyteen humalaa,
Silti sinä haluat tulla mun luo.
Sä haluut tulla mun

Syliini,
Lähteä vaan matkaani
Huolimattakaan,
Vaikkei enää palattais kotiin.